Jokunen hetki takaperin kirjoitin artikkelin olympialaisten jääkiekosta. Noh, koska NHL-kausi on kohtapuolin alkamassa ja kotoistakin liigaa pelataan jo ahkerasti, päätinkin kirjoittaa uuden artikkelin jääkiekosta. Nyt aiheena on historian sivuille päätyneitä tapahtumia, joista osa on valitettavasti jäänyt moneltakin katsojalta väliin. Ja tosiaan, tämä kirjoitus piti nimetä Timo Jutilan (surullisen)kuuluisan fraasin mukaan!

Kaudella 1990-91 Teemu Selänne takoi Jokereiden paidassa 33+25=58 pistettä 42 ottelussa. Koska aiemmalla kaudella hän ehti pelata vain 11 ottelua ennen loukkaantumistaan, olisi hän ollut oikeutettu kisaamaan vuoden tulokkaan palkinnosta. Tuolla kaudella kyseinen palkinto meni kuitenkin Janne Grönvallille, 2+8 tehot mättäneelle puolustajalle. Melkoinen oikeusmurha! Olisikohan vastaava tapaus mahdollinen 2000-luvulla? Kuitenkin fanien joukossa tulokkaista spekuloidaan jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua ja tiedot ”liian vähän” pelanneista kantautuvat varmasti melko nopeasti myös päättäjien korviin.

New York Rangers johti Colorado Avalanchea 4-1 ja peliaikaa jäljellä kolme ja puoli minuuttia. Tuskin kukaan katsomossa odottaa enää mitään erikoista kun kiekko lipuu Coloradon maalivahdille Patrick Roylle. Sen sijaan että Roy lähtisi avaamaan puolustajalle, päättääkin hän edetä kiekon kanssa. Siniviivan kohdalla hän jallittaa Wayne Gretzkyn ja keskiviivalla tekee 360 asteen käännöksen kiekon kanssa, harhauttaen toisen vastustajan. Tämän jälkeen kiekko joukkuekaverin lapaan, aplodit yleisöltä ja kahden minuutin jäähy. Miksi jäähy? Koska hienoista harhautuksistaan huolimatta Roy ei olisi saanut ylittää keskiviivaa. Jotta epäuskottavalta kuulostava tarina saisi pontta, lukija voi itse katsastaa tilanteen  http://www.youtube.com/watch?v=429QFwN8Yy4

 

Jan Caloun on tunnettu HIFK:n ja Bluesin riveissä nakuttamistaan hurjista tehoista. SM-liiga ei kuitenkaan ollut ainoa sarja, jossa tämä vastikään lopettanut tshekkitähti loisti. Hän naputti maansa pääsarjassa ensin neljä kautta piste per peli tahtia, samoin kaksi kautta IHL:ssä. Ennen tuloaan HIFK:n riveihin Caloun ehti pukea San Jose Sharkin paidan päällenssä 13 ottelussa kahden kauden aikana. Mitäpä erikoista tässä on? Noh, ainakin huomionarvoista on Calounin aloitus NHL:ssä. Ensimmäisellä kaudellaan hän pelasi 11 ottelua, teki 8+3 pistettä ja ennen kaikkea: hänen neljä ensimmäistä laukaustaan NHL:ssä johti maaliin. Melko kovalla teholla kaveri tosiaan paukutti tehoja maailman kovimmassa kiekkoliigassa!

1950- ja 60-luvuilla maalivahtina pelannut Glenn Hall teki jotain sellaista, johon Miikka Kiprusoff, Tuukka Rask tai Jussi Rynnäs eivät tule yltämään. Hän pelasi 502 peliä putkeen! Nykyisellään NHL:ssä pelataan 82 ottelua kaudessa. Jos pelimäärää ei nosteta, täytyisi yhden maalivahdin pelata yli kuusi kautta putkeen! Melko mahdoton tehtävä nykyisellään, jo pelkästään ottelutahti pakottaa maalivahditkin välillä penkille lepäämään.

Vuonna 1952 Britannia ilmoitti omistavansa ydinaseen, Armi Kuusela kruunattiin Miss Universumiksi ja Billy Mosienko teki NHL:n historian nopeimman hattutempun. Hän teki puhtaan hattutempun vain 21 sekunnissa, mikä on kohtuullisen huikea teko. Ei vain nopeutensa takia, vaan myös siksi, että hän teki 31 maalia tuolla kaudella. Toisin sanoen yhdelle 21 sekunnin ajanjaksolle osui 10% hänen kauden maaleistaan.

Eric Lindros ja Seppo Mäkelä ovat omalta osaltaan legendoja kiekkopiireissä. Toinen oli ehkäpä tunnetuin suomalainen erotuomari ja toinen oli todellinen voimahyökkääjä, joka meni pakista joko ohi, yli tai läpi ja latoi kiekon maaliin. Miten he sitten kohtasivat? Aikanaan Eric Lindros varattiin ensimmäisenä pelaajana draftissa, mutta jo ennen varausta hän oli ilmoittanut ettei tule koskaan pelaamaan ensimmäisenä varausvuorossa olleen Quebecin paidassa. Quebec katsoi bluffin ja varasi iso-erkin. Lindros piti lupauksensa ja jäi pelaamaan juniorisarjoihin. Tämän takia hän sitten pystyi pelaamaan kevään MM-kisoissa. Tarinan mukaan Lindros sitten kävi eräässä ottelussa korjaamassa maaliin merkattuja syöttäjiä. Tuomarina toiminut Mäkelä ei kuitenkaan ymmärtänyt englantia, joten hän passitti nuoren ja kookkaan kanadalaisen jäähypenkille suunsoiton takia!

Venäjällä on 2000-luvulla ollut pulaa kunnon maalivahdeista. Maajoukkueessa on torjunut milloin kukakin ja maalivahtilupauksia ei ole ollut näköpiirissä. Korjatakseen ongelman Venäjän kiekkoliigaan oltiin pistämässä sääntöä, joka rajoittaisi ulkomaalaisten maalivahtien peluutusta. Toisin sanoen ulkomaalaisista maalivahdeista olisi pitänyt maksaa ”sakkoa”. Ei hätää, sääntöä oli helppo kiertää. Kiekkoliigan tilalle nimittäin tuli kokonaan uusi sarja, KHL! Tällä kaudella sitten KHL:ssa pelaa muun muassa Jussi Markkanen, Petri Vehanen ja Karri Rämö. Noin niin kuin suomalaisista. Muista maista sitten on esimerkiksi Mike Garnett, Bernd Brückler ja Rastislav Stana. Melko suuri ulkomaisten maalivahtien edustus.

Philadelphia Flyers perustettiin vuonna 1967 ja omistajia pidettiin aluksi hulluina. Ettäkö jääkiekko ottaisi tuulta purjeisiinsa Philadelphiassa? Aiemmin 1930-luvulla kaupungin ”ylpeys” Philadelphia Quakers oli selvästi sarjan huonoin joukkue ja muutenkin jääkiekko miellettiin enemmänkin kanadalaisten urheilulajiksi. Jotta startti olisi mahdollisimman vaikea, maaliskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1968 kaupunkia riepotteli myrskytuuli. Tämän seurauksena joukkueen hallin katosta lähti osa niin sanotusti tuulen mukana. Mahtava aloitus uudelle joukkueelle, halli hajalle ja kotipelit pelattavaksi vieraissa!

Oikeassa elämässä törmää aina välillä ihmisiin, jotka ovat niin sanotusti joka paikan höyliä. Jääkiekossakin on ollut tällaisia henkilöitä. Jokereissa Matti Virmanen muodostui lähes synonyymiksi 2000-luvun menestymättömyydelle. Syitä on varmasti monia, mutta toimettomuudesta Masaa ei ainakaan voi syyttää. Hän hoiti toimitusjohtajana niin bisnespuolen kuin pelaajien tarkkailunkin. OK, normaali tehtävänkuva SM-liigan toimitusjohtajille. Sen sijaan Matti myös hoiti muuttomiehen hommia pelaajille, kävi Ikeassa valitsemassa verhot ja hyppäsi jopa kakkosvalmentajan paikalle kertaalleen. Melko laaja tehtävänkuva. Samaa voisi myös sanoa Sami Kapasesta. Hän oli seuran pääomistaja ja pelasi samaan aikaan. Toisin sanoen hän oli esimiesasemassa omaan valmentajaansa nähden. Sami hoiti homman ilmeisen hyvin, mutta… Niin, käytännössä pelaaja olisi voinut erottaa valmentajansa.

Tällä hetkellä Montreal Canadiensissa pelaava Jose Theodore on aika ajoin ollut uutisissa muistakin syistä kuin torjunnoistaan. Helmikuussa 2006 hänen uutisoitiin antaneen positiivisen dopingnäytteen, näyte sisälsti Propeciaa. Kyseessä on kaljuuntumista estävä lääke, jota käytetään myös niin sanottuna peiteaineena ”hävittämään” jäljet muista kielletyistä tuotteista. Joku voisi laskea yhteen yksi plus yksi. Theodore jäi kuitenkin ilman pelikieltoa, sillä häntä ei testattu ”sääntöjen edellyttämällä tavalla”, toisin sanoen hänet testattiin harjoituskaudella. Pari vuotta aiemmin hänet oli ikuistettu samaan kuvaan Helvetin Enkelien jäsenten kanssa, liiga oli kieltänyt häntä pitämästä yhteyttä kyseiseen motoristijengiin ja hänen isänsä oli pidätetty osana kyseisen jengin velkojenperintään kuulunutta tapausta. 

Joskus tietovisoissa on kysytty sitä, mikä joukkue voitti ensimmäisenä Suomen mestaruuden. Liian monta kertaa itse olen kuullut vastaukseksi Ilveksen. Väärin! Ensimmäisen Suomen mestaruuden voitti nimittäin Viipurin Reipas. Kyseinen tapaus oli vuodelta 1928. Joku saattaa huomata nimen ”Reipas” ja havaita yhtymäkohdan Pelicansin edeltäjään, Lahden Reippaaseen ja sen eri variaatioihin. Aivan oikein. Jatkosodan jälkeen Viipuri jäi lopullisesti itänaapurin haltuun ja kyseinen urheiluseura ”evakuoitui” Lahteen.

Kaudella 1994-95 NHL oli työsulun takia tauolla kauden alun. Tällöin osa pelaajista suuntasi eri maiden kiekkosarjoihin ja Suomessakin nähtiin muun muassa Teemu Selänne, Jari Kurri, Esa Tikkanen ja Theoren Fleury. Wayne Gretzky sen sijaan kasasi omasta kaveriporukastaan tähdistöjoukkueen ja lähti kiertämään maailmaa. Suomessa Wayne Gretzky All Stars kohtasi Jokerit ja Ilveksen. Tuolloin Jokerit oli sarjan kärkipään joukkueita ja hallitseva Suomen mestari, Ilves puolestaan häntäpäätä. Steve Yzermanin, Paul Coffeyn, itse Gretzkyn ja Sergei Fedorovin johdolla ”Väinö Suuren” ryhmä löi Jokerit leikitellen 7-1. Sen sijaan Ilves pisti hanakasti kampoihin ja voitti ottelunsa 4-3 jatkoajalla. Sankarillinen teko kaiken kaikkeaan: Waynen porukka johti ottelua kolm kertaa, mutta Ilves tuli aina tasoihin. Lopulta Sami Ahlberg tasoitti ajassa 54:15 ja löi jatkoajalla Jarno Peltosen syötöstä voittomaalin. Kellot pysähtyivät aikaan 62:34 ja Ilves oli saanut käpäliinsä maukkaan päänahan.

Neuvostoliiton aikakaudella jääkiekko oli melko pitkälti hajaantunut kahteen leiriin: NHL:n ja Neuvostoliiton välillä oli alati kilpailua. Milloin pelattiin seurajoukkueet vastakkain, milloin maajoukkueiden välisiä turnauksia. Kiistatta kyseessä oli erittäin kovatasoisia pelejä, tunnetta ja taitoa kun oli kummallakin puolella. Neuvostoliiton aikana maasta ei niin vain siirryttykään NHL:ään, vaan käytännössä halukkaiden piti loikata sääntöjen vastaisesti, asettaen itsensä näin vaaralle alttiiksi: kiinnijääminen olisi tietänyt vaikeuksia. Tämä näkyi hyvin NHL:n varaustilaisuuksissa: Vuoden 1991 draftissa varattiin ensimmäisellä kierroksella Neuvostoliitosta vain Alexei Kovalev ja yhteensä 15 neuvostoliittolaista. Suurin osa varauksista oli vieläpä loppupäästä. Seuraavan draftin aikana Neuvostoliittoa ei enää ollutkaan ja ensimmäisellä kierroksella varattiin peräti seitsemän entisen Neuvostoliiton alueen pelaajista! Vielä kun kolme tsekkoslovakialaista varattiin, voitaneen puhua todellisesta vallankumouksesta. Niin, ja tuossa samassa varaustilaisuudessa varattiin muun muassa uzbekistanilainen Juri Gunko, Kyuin Shim Etelä-Koreasta, Hiroyki Miura Japanista, Sandy Allan Bahamalta ja Kevin Brown Englannista. Suomesta varattiin muun muassa Sami Helenius numerolla 102 ja Teemu ”Tepon veli” Numminen numreolla 229, yllätys yllätys, Jetsin toimesta!

Jääkiekossa pelataan kolme erää. Vuoden 1994 olympialaisissa Suomi pelasi viisi ottelua alkusarjassa, puolivälierät, välierät ja pronssiottelun. Suomi pelasi siis 8*3=24 erää koko kisoissa. Näistä eristä Suomi voitti 23, häviten vain yhden erän välierissä. Melko karut lukemat: Suomi oli lähes koko turnauksen ajan parempi kuin vastustajansa, mutta jäätyi ratkaisevassa paikassa. Olisi miltein ollut parempi pelata kuin Ruotsi ja ottaa ”kiintiötappiot” alkusarjassa. Ruotsi nimittäin voitti kolme alkusarjan otteluaan, hävisi yhden ja pelasi yhden tasan. Samoin finaalissakin mentiin aina rankkareille asti, mutta niin vain länsinaapuri tuli, näki ja voitti.

Tällaista tällä kertaa. Ehkäpä tavanomaista pidempi jaaritelma, mutta toivottavasti edes jotakuta kiinnosti. Saa nähdä tuleeko tulevaisuudessa lisää urheilua ja/tai jääkiekkoa.