Lueskelin tuossa Jatkoajan keskustelupalstalta* Suomen hyökkäyssotimista sivuavia viestejä. Jotenkin ei yllättänyt yhtään, että ihmisistä melko moni piti Suomea enemmänkin viattomana uhrina kuin hyökkäyssotaan kykenevänä tai edes naapuria provosoivana maana. Katsellaanpa asiaa esimerkkien kautta.

 

Jatkosota on varmaan kaikille lukijoille tutuin tässä artikkelissa tarkastelun alle otetuista sodista. Kyseinen sota alkoi 25. kesäkuuta 1941, 3 päivää operaatio Barbarossan jälkeen. Jo tämän pitäisi osoittaa ettei Suomi ollut mitenkään viaton. Suomi ei ehkä itsessään saattanut ”ampua” ensin, mutta… Niin, Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon käyttäen muun muassa Utin lentokenttää välitankkauksiin, lensi vapaasti Suomen ilmatilassa, käytti Suomen vesialueita ja jopa yhdeksi väyläkseen otti Suomen maaperän.

 

Näistä lähtökohdista itse väittäisin Suomen käyneen hyökkäyssotaa ja olleen enemmän tai vähemmän aktiivinen osapuoli sodan syttymisessä. Verrataanpa tätä vaikkapa tilanteeseen, jossa henkilö A ampuu henkilön B. Toki henkilö A on syyllinen murhaan/tappoon, mutta henkilö C ei ole syytön jos hän on omalla toiminnallaan auttanut merkittävästi henkilö A. Jatkosotaan soveltaen Suomi olisi tuomittu vähintäänkin avunannosta ellei auttamista olisi tulkittu pakon edessä tehdyksi.

 

Saksa oli jyrännyt alleen ”koko Euroopan” ja Suomen sodanjohdolla oli tiedossa Saksan suuntautuminen itään, keskustelujahan asian tiimoista oli käyty ja eivät saksalaiset nyt yllättäen Suomen rajojen sisällä pyörineet. On hyvin mahdollista, että Suomessa oli laskettu 1+1 ja tultu tulokseen, että talvisodan heikentämä Suomi ei pärjäisi Ranskan, Norjan, Tanskan ja kumppanit polvilleen laittanutta Saksaa vastaan ja sota Neuvostoliiton ja Saksan välillä olisi välttämätön. Toisin sanoen siis auttamalla Saksaa vältettäisiin saksalaismiehitys ja saataisiin mahdollisesti jopa jotakin takaisin Neuvostoliitolta.

 

Neuvostoliiton rauhantahtoisuuteenkaan ei voitane täysin nojata tilanteessa. Talvisota oli vielä tuoreessa muistissa ja muun muassa Gehlenin (kirjasta Vuosisadan vakooja) ja IHR** ovat maininneet todisteista, jotka puoltavat sitä, että Neuvostoliitto oli hyökkäämässä Saksaan. Suomessa on siis hyvin voitu laskea myös niin, että Neuvostoliitto yrittäisi heti tilaisuuden tullen yrittää revanssia ja vain Saksa voisi tarjota apua.

 

Jos jatkosodassa Suomi oli hyökkäävänä osapuolena, mahdollisesti pakon edessä, niin heimosotien aikana tilanne ei ollut yhtä sekava. Vuosien 1918 ja 1922 suomalaisjoukot tekivät retkiään niin Vienaan, Aunukseen, Petsamoon kuin muuallekin itärajojen taakse. Käytiinpä sitä myös Virossa asti lahtaamassa vihollisia.

 

Virallisesti Suomen hallitus ei tukenut hyökkäyssotia, mutta silti noin 9 000*** miestä soti Neuvosto-Venäjän maaperällä. Vaikka luku ei ehkä kuulosta kovinkaan hurjalta, niin kyseessä oli selkeästi suomalaisjoukkojen sotaretki. Noin montaa tuhatta ihmistä ei enää voitane laskea ”yksittäisten ihmisten” tai ”muutaman marginaaliryhmän” edustajaksi. Jotta tilanteeseen saa perspektiiviä, voi asiaa miettiä näin: Lapin sodassa kaatui saksalaisia suurin piirtein yhtä paljon kuin suomalaisia heimosodassa, siitäkin huolimatta, että saksalaisia joukkoja oli useita kymmeniä tuhansia enemmän.

 

Vaikka Venäjällä riehui verinen sisällissota ja ensimmäinen maailmansota kaikkine lieveilmiöineen oli saanut aikaan vallankumouksellisten liikkeiden aktivoitumisen, jälkikäteen tarkasteltuna sotiminen vaikuttaa turhalta. Ensinnäkin Suomen itsenäisyyden pitämisestä ei ollut hirveästi takuita noina vuosina. Venäjällä olisi valtaan voinut nousta käytännössä kuka tahansa ja bolshevikkien antama itsenäisyystunnustus olisi voitu mitätöidä. Muun muassa briteillä oli omat legioonansa sotimassa Venäjällä, jolloinka Saksan vasallin etenemistä ei välttämättä olisi katsottu hyvällä; olihan Suomi hyvin pitkälti Saksaan päin kallellaan. Ei Suomessa turhaan ollut saksalaisia sotilaita, Suomeen oltiin tuomassa saksalaista kuninkaaksi ja suomalaisia kävi suurin joukoin Saksassa oppimassa sotimista.

 

Maantieteellisestikin Suomen asema olisi ollut heikko jos heimosodista olisi käteen jäänyt rakkojen lisäksi muutakin. Ensinnäkin Petrogard (nyk. Pietari) olisi ollut aivan vieressä. Melko mahdoton ajatus, että yksikään valtio antaisi naapurinsa levitä sotaa hyväksikäyttäen noin lähelle niin merkittävää kaupunkia.

 

Loppujen lopuksi ehkäpä juuri hallituksen tuen puute ratkaisi sen, että Suur-Suomea ei luotu edes hetkeksi. Suomalaisilla ei ollut tarjota pahemmin mitään muuta kuin heimoaatetta. Ainakin omissa silmissäni tuntuu naiivilta ajatella, että hädin tuskin lukutaitoinen Karjalan metsien kasvatti tuntisi niin suurta yhteenkuuluvuutta satojen kilometrien päässä asuviin kaupunkilaisiin.

 

Toki, aina voidaan keskustella onko Suomi ollut hyökkäävänä osapuolena, virallinen hallituksen lupa kun sattui puuttumaan. Mietitäänpä tilannetta näin: useita tuhansia venäläisiä hyökkää tällä hetkellä Suomeen asein, tavoitteenaan viedä vaikkapa Joensuu ja Lappeenranta. Medvedev ei siunaa tekoa. Onko Suomi sodassa Venäjää vastaan vai ei? Mielestäni olisi vain kielellistä kikkailua kieltää sodankäynti: Suomi sotisi järjestäytynyttä venäläisarmeijaa vastaan. Samoista lähtökohdista en myöskään pitäisi vääränä väittää, että Suomi soti noina rauhattomina vuosina.

 

Loppukaneetiksi voisin vielä heittää yhden ajatuksen. Jos Neuvostoliitto olisi käytännössä vallannut Suomen vuonna 197X ja tuonut maahan puolalaisia joukkoja ylläpitämään jopa asein omaa järjestelmäänsä, olisiko Suomi ollut sodassa Puolankin kanssa? Niin, Puolahan olisi ollut Varsovan Liiton kautta ehkäpä pakotettu sotaan, toisin kuin Suomi on nyt omissa ”rauhanturva”operaatioissaan. Mikään sopimus ei velvoita Suomea lähettämään sotilaita turvaamaan yhden sodassa olleen osapuolen intressejä, mutta silti meillä on tälläkin hetkellä sotilaita aseiden kanssa vaarantamassa henkensä sota-alueella.

 

*http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=47418&page=8

**http://www.ihr.org/jhr/v18/v18n3p40_Michaels.html

***http://www.vapaussota.com/ajankohtaista/heimosotienhistoria22022005.htm