torstai, 11. marraskuu 2010

Älykkäät natsijohtajat

Hetken hiljaiselon jälkeen on taas hyvä kirjoitella jotain. Iltalehdessä oli tänään juttua siitä, miten tohtori Markku Jokisipilän mukaan suurin osa natsijohtajista jopa loisti älykkyydellään. Jokisipilän mukaan tutkimustulokset olivat pettymys amerikkalaisille ja tuloksista ei pahemmin puhuttu.

Miten yllättävä tulos sitten oli? Itse en ainakaan näe tässä mitään yllätyksellistä. Esimerkiksi suuramiraali Karl Dönitzin älykkyysosamääräksi oli määritelty 138. Ei mitenkään erikoista, että loistava ja korkea-arvoinen upseeri saa korkeat pisteet. Tilanne olisi pikemminkin yllättävä, jos hänen älykkyysosamääränsä olisi ollut reilusti alhaisempi. Samoin muun muassa Speerin saavutuksia arkkitehtuurin alalta olisi reilusti vaikeampi ymmärtää, jos kyseessä olisi ollut niin sanotulla normaalilla älyllä varustettu veikkonen. Samoin monilla muillakin aloilla natsijohtajat saivat aikaan hyviä saavutuksia. Hirveistä teoistaan huolimatta.

Itse näkisin asian niin, että olisi ollut jopa naiivia uskoa hirmutekoihin syyllistyneitä tai sitä tukeneita älykkyystesteissä huonosti pärjääviksi. Totta kai olisi jaloa uskoa, että älykäs (huomioi käytetty sanavalinta, kyseessä EI ole synonyymi viisaalle) ihminen ei syyllistyisi hirmutekoihin. Totta kai olisi hienoa olla esimerkiksi Pentagonissa ja nyökytellä päätä, että meidän älykkyysosamäärällä varustetut ihmiset eivät kykene älynsä takia hirmutekoihin.

Noh, tästä kehäpäätelmästä pääsee seuraavaan ongelmaan. Mitä oikein on älykkyys? Voiko esimerkiksi älykäs ihminen olla osa yhteiskuntaa, joka itsessään on brutaali, loukkaa ihmisoikeuksia ja syyllistyy jopa rikolliseen toimintaan? Ehkä tästä voisi joskus jopa kirjoittaa pidemmin!

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010111112682998_ul.shtml linkki uutiseen

keskiviikko, 13. lokakuu 2010

Tony "Viikinki" Halme - Ryysyistä huipulle ja takaisin pohjalle

Jo pidempään olen ajatellut kirjoittaa artikkelia Tony Halmeesta. Pari päivää takaperin tartuinkin sitten haasteeseen, muiden kiireiden ja internetoperaattorin ongelmien (kiitos vitusti Welho, kyllä olisi kiva jos ongelmat eivät jatkuisi päivätolkulla) takia julkaisu siirtyi tälle päivälle. Tässä jutussa sanaa ”Amerikka” käytetään synonyyminä Yhdysvalloille, ei kummallekaan mantereelle. Syynä tähän on Halmeen omissa kirjoissaan käyttämä kieli.

6.1.1963 Lastenklinikalla syntynyt Halme eli elämänsä alkuhetket köyhässä suomenruotsalaisessa perheessä ilman isää. Kuten arvata saattaa, kyseessä ei ollut aivan parhaimmat mahdollisuudet olosuhteet esimerkiksi kouluttautumista tai harrastuksia valittaessa. Halmeen kouluhistoriasta kerrotaan kirjoissa käytännössä vain seuraavat asiat: hän oli pilkan kohteena perheen köyhyyden takia, koulu ei ollut hänen paikkansa ja kouluruualle oli kysyntää.

Kirjoissaan Halme sanoo olleensa lahjakas muun muassa jääkiekossa, mutta ”ura” tökkäsi alkuunsa rahattomuuden takia. Murrosiässä mukaan tuli sitten voimailu, kehonrakennus ja baaritappelut. Halme antoi kirjoissaan kuvan väkivaltaisesta nuoresta miehestä, joka oli aina valmiina lyömään. Esimerkiksi kirjassa Jumala armahtaa – minä en, Halme kertoilee useista nuoruuden tappeluistaan ja kertoo muun muassa kaatunen snagarin olleen merkki siitä, että hän oli kaverinsa kanssa tullut kotiin.

Töitä ennen Amerikan valloitusta Halme ehti tehdä Helsingissä melko paljonkin. Omien sanojensa mukaan hän toimi eri paikkojen ovilla usein ja paikat saattoivat vaihtua nopeastikin. Välillä ovella kerättiin rahaa, välillä piestiin juopuneita ja välillä vittuiltiin julkkiksille. Toki väliin mahtui muun muassa kalanmyyntiä torilla, ensin renkinä ja sitten yrittäjänä. Lopulta yrittäjänä meinasi jopa tulla lähetys kuuden jalan syvyyteen, kilpailu kun oli kovaa. Välillä sitten suututtiin verottajalle, vedettiin rytkyt niskaan, krapula päälle ja valiteltiin verotoimistossa tilanteiden muutosta.

Amerikan valloitukseen Halme lähti omien sanojensa mukaan kova työ mielessään, eikä vähiten punttisalilla. Toki Halme mainitsee työnteon työluvasta huolimatta, puhumattakaan toimimisesta hämäräperäisen prinssin lähettinä. Välillä mukaan tarttuu vaimo, jolta irtoaa ainakin green card.

Työurakka Amerikassa muodostui omiin silmiini neljään eri tasoon: ensimmäisellä tasolla oli lasinleikkaus ilman työlupaa, toisella tasolla henkivartijan ja järjestysmiehen hommat, kolmannella tasolla urheilu ja neljällä näyttely. Koska lasinleikkuusta ei hirveästi saa irti ja järkkärin hommiakin ei välttämättä jaksa pahemmin tarkastella, mennään suoraan urheiluun.

Halme lähti Amerikkaan kuntosali mielessään ja Gold’s Gymin aikoja käsitelläänkin kirjoissa melko tarkasti. Lopulta Halmeelle kuitenkin valkeni ettei lahjat riitä kehonrakennukseen, joten hän lähti painileirille. Kirjassaan hän kertoo kuinka kyseessä oli vähän sama kuin merijalkaväki, kovimmille jätkille tarkoitettu kovin paikka. Kivusta tuli ystävä. Halme pääsikin painimaan ja päätti lähteä Japaniin luomaan nimeä.

Japanissa hänestä pidettiin, olihan hän iso ja valkoinen. Hiukan jatkosopimuksen jälkeen hänelle kuitenkin tarjoutui paikka lähteä Amerikan rahakkaammille areenoille. Japanilaisille sopimusrikon piti olla OK, mutta myöhemmin tilanne muuttuikin. Amerikassa Halme kuitenkin paini Ludvig Borgan nimellä, muun muassa Youtubesta löytyy melko paljonkin materiaalia noilta ajoilta. Painiura kuitenkin tyssäsi pariinkin asiaan. Ensinnäkin, hän loukkasi nilkkansa ja selkänsä. Toisekseen, hänen luvattomasti maassa ollut kaveri/tuttu oli vuokrannut dopingaineita varten postilaatikon ja sai sotkettua Halmeen mukaan juttuun. Lopulta Halmeen painiura Amerikoissa oli siinä. Japanistakaan ei kuulunut enää työtarjouksia edellisen sopimuksen purun takia.

Nyrkkeilyyn Halme päätyi omien sanojensa perusteella vahingossa. Pienessä humalassa hän oli huudellut nyrkkeilijöille kesken matsin ja saanut promoottorin kiinnostumaan itsestään. Lopulta Halme päätyi nyrkkeilemään niin Amerikkoihin kuin Suomeenkin. Vastaan tuli milloin Kingboa, milloin Kihlströmiä. Muutama Suomen mestaruus tarttui takkiin ja totuuden nimissä on sanottava, että nyrkkeilytaitojen puutteesta huolimatta Halme oli kova nimi suomalaisessa nyrkkeilyssä. Jo voimallaan, koollaan ja kestollaan hän pystyi korvaamaan teknisiä puutteita, puhumattakaan hänen historiansa ja mediankäytön vaikutuksesta koko nyrkkeilyyn.

Mitä näyttelyyn tulee, niin Halme teki omien sanojensa mukaan ensin mainosspotteja Amerikan televisioon. Hän jopa menee niin pitkälle, että väittää päässeensä ensimmäiseen mainokseensa (joka ironisesti mainosti olutta) kaksi viikkoa sen jälkeen kun oli tullut maahan. Välillä sitten esitettiin pitsakuskia, joka nappaa asiakkaan jaloista ilmaan (omien sanojensa mukaan Halme teki tämän ilman tarjottuja valjaita) ravistellakseen kolikot taskunpohjalta.

Halme näytteli 1990-luvun alussa parissa pienemmässä (ja ainakin itselleni tuntemattomassa) elokuvassa. Potti räjähti kuitenkin 1995 kun Halme sai pienen puheroolin elokuvasta Die Hard – koston enkeli. Toki Halme esitti terroristia ja toimi Bruce Williksen kanssa. Aluksi homma kuulemma toimikin, mutta lopulta Halme oli omien sanojensa mukaan noussut liian pidetyksi kuvausryhmän parissa ja Bruce päätti nöyryyttää häntä. Tiedä sitten.

Kirjoissaan Halme vuodatti melko katkerasti Renny Harlinin suuntaan. Kuulemma Rennyn olisi pitänyt palkata hänet Kurkunleikkaajien Saareen. Olisihan kyseessä ollut hatunnosto Suomelle ja suomalaisuudelle (ja tämä näkyisi esimerkiksi lipputuloissa miten?), puhumattakaan Halmeen habituksesta. Niin, ehkä Halmeen massiivisella olemuksella merirosvolle olisi saatu enemmän karismaa, puhumattakaan suomalaisakselin mukanaan tuomasta näkyvyydestä. Omiin silmiini melko naurettavaa vuodatusta Halmeelta kirjassaan. Muun muassa lause ”Renny on sen verran tyhmä, että se ei tajua että nousisi vielä suuremmaksi sankariksi Suomessa jos se antaisi leffojen osia suomalaisille”. Niin, kukakohan uskaltaisi palkata suomalaisen ja maailmalla tuntemattoman näyttelijän 100 miljoonan elokuvaan? Saattaisi ehkä saada sympatiaa Suomesta ja ehkä myisi hiukan enemmän täällä, mutta mites muualla?

Noh, onhan Halme päässyt myös kirjailijaksi. Elämänsä aikana hän kirjoitti kaksi kirjaa elämästään, ensin tuli Jumala armahtaa – minä en, sitten Tuomionpäivä. Melko viihdyttäviä kirjoja ja myivätkin hyvin, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava yksi asia. Vahvaa värikynää Halme on tosiaan käyttänyt. Tästä esimerkkinä lukuisat tarinat, jotka hyvinkin mahdollisesti perustuvat tositapahtumiin, mutta joihin on tullut hiukan Lapin lisää mukaan.

Näiden kahden elämänkerran lisäksi Halme julkaisi elämänsä aikana myös runokirjan ja treenioppaan. Treeniopas, nimeltään Viikingin voimaopas,  itsessään on melko kansantajuinen ja sisältää perusasiat, mutta mitään uutta tai mullistavaa se ei kyllä tarjoa. Runokirja (tai aforismi, miten vain…) itsessään on sitten mielenkiintoinen. Tämä Kovan päivän illaksi kutsuttu tekele sisältää nopeasti arvioituna jokusen sata sanaa ja aika lähelle nollaa olevan informaatioarvon.

Julkisuudessa paistattelun lisäksi Halme oli alkanut jo kirjassaan Tuomionpäivä lähentyä politiikkaa. Hän ilmoitti melko suorasti olevansa kiinnostunut poliitikon urasta ja linjasi monia mielipiteitään. Sääli vain, että kyseessä näytti (Varsinkin jälkikäteen arvioiden) olleen erittäin populistinen tekele.

Halme esimerkiksi mainitsee kommunistit eri asiayhteyksissä lukuisia kertoja. On kommunistiprofessoria, kommunistiministeriä, kommunistitutkijaa, mitä vain. Ottaen huomioon miten vähäinen merkitys kommunistisilla ajatuksilla oli 2000-luvun alun Suomessa, ei voi kuin pyöritellä päätään. Uhkakuva on kuin 1960-luvulta. Vetoaa ehkä ”kansan syviin riveihin”, mutta painoarvo väitteillä on melko alhainen. Samoin maahanmuutosta ja maahanmuuttajien rikoksista puhuttaessa ajatukseksi tuli ”do what I tell you to do, not what I do”. Kyllä Halme kovasti kannatti maahanmuuttajataustaisten rikollisten passitusta takaisin. Ironista, sillä Amerikassa hän teki töitä ilman työlupaa, keräsi velkoja väkivaltaisesti ja sillä uhaten (eikä aina kohdistaen edes velalliseen) ja muuta mukavaa alkaen laittomista aseista ja vankilareissuista. Samoin tuo maahanmuuttajia vastustanut kaveri vetosi omien sanojensa mukaan omaan kulttuuriinsa ja valehteli poliisille ulkomailla kun häntä oltiin sakottamassa ylinopeudesta. Vieläpä tuo kerskaili tehneensä sen monta kertaa.

Lopulta Halme päätyi kuin päätyikin politiikkaan. Perussuomalaisten listoilta hänet poimittiin äänivyöryllä eduskuntaan, saaden paljon niin kutsuttuja protestiääniä. Eduskuntaura jäi kuitenkin melko torsoksi. Parit otsikot epäasiallisesta kielenkäytöstä (mm. presidentin haukkuminen lesboksi), muutama hyväkin puheenvuoro ja lopulta ampumatapaus kotonaan. Tästä sitten seurasi aivovaurio ja Halme alkoi hiljaa häipyä julkisuudesta.

Viimeiset Halmetta käsitelleet otsikot olivat melko surullista luettavaa, varsinkin jos Halme oli ollut tarkemmassa seurannassa ennen kansanedustajuutta. Halme jäi kiinni muun muassa huumausainerikoksista, häneltä takavarikoitiin laittomia aseita ja muutenkin elämä näytti pyörivän melko pitkälti päihteiden parissa. Huumeista annettiin mediaan melko positiivisia lausuntoja, olut virtasi ja Halmeen ennen niin paljon kunnioitusta herättänyt vartalo alkoi kuihtua silmissä. Välillä Halme myös tapaili Ilkka Kanervan kanssa tekstiviestitellyttä Johanna Tukiaista.

Lopulta kuitenkin gongi kumahti viimeisen kerran ja Halme löydettiin kuolleena kotoaan tammikuussa 2010. Kuolinsyyksi on sanottu itsemurhaa. Karu loppu tarinalle, joka kuitenkin noudattelu surullista loppua lukuun ottamatta lähes elokuvamaista kaavaa. Halme nousi köyhistä oloista huipulle, menestyi ja hänestä oli tullut jotain. Lopulta hän kuitenkin enemmän tai vähemmän omalla toiminnallaan aiheutti sen, että tässä elokuvassa ryysyistä rikkauksiin omalla työllään noussut menetti kaiken.

 

Päätetäänpä vielä tämä artikkeli yhteen Halmeen, runoon, aforismiin, mietelauseeseen tai mihin kategoriaan sen haluaakaan sijoitella. Itse sijoittaisin sen varoittavaksi esimerkiksi lukiolaisille.

Miksi
naiset haluavat
kaiken

ei heillä kuitenkaanole paikkaa
mihin sen laittaisi

Ai niin, ja olihan Halme muun muassa myös laulajanakin... Linkit saatte itse etsiä, minä pidän kuulostani.

keskiviikko, 6. lokakuu 2010

Payback time - Münchenin verilöylyä kostamassa

Münchenin kesäolympialaisissa vuonna 1972 tapahtui urheilumaailmaa kohauttanut tapahtuma. Palestiinalaiset Mustan Syyskuun jäsenet ottivat vangikseen israelilaisia urheilijoita ja operaation mennessä reisilleen 11 urheilijasta vain yksi selvisi hengissä. Tästä seurasi kuitenkin operaatio, joka on ainakin omasta mielestäni kiinnostavampi.

Israelin tiedustelupalvelu Mossad päätti rangaista terroristeja ja käynnisti operaatio Jumalan koston, aikeenaan (sala)murhata syylliset. Joskus englanninkielisissä lähteissä käytetään myös nimeä ”operation Bayonet”, operaatio pistin. Ensimmäisenä tulilinjalle joutui kielenkääntäjänä leipänsä ansainnut Abdel Wael Zwaiter. 16.9.1972 häneen upotettiin 12 luotia hänen kotonaan Roomassa. Zwaiter oli Italiassa PLO:n edustajana, mutta Italian poliisi ei ollut saanut linkitettyä häntä kuulustelujenkaan jälkeen Mustaan Syyskuuhun.

Vuosien saatossa ihmisiä kuoli luoteihin Pariisissa, Ateenassa ja muualla ympäri maailmaa. Eniten negatiivista huomiota sai marokkolaissyntyisen Ahmed Bouchikin murha Oslossa. Hän oli tulossa elokuvista yhdessä raskaana olevan norjalaisvaimonsa kanssa tuona traagisena iltana. Lopulta kuusi Mossadin agenttia jäi kiinni, tutkimuksissa paljastui väärän ihmisen murha ja lopulta vuonna 1996, 23 vuotta murhan jälkeen, Israelin hallitus maksoi korvaussummia Bouchikin omaisille. Oikeana kohteena israelilaisilla oli ollut Ali Hassan Salame.

Takaiskuista huolimatta Mossad jatkoi periaatetta veloittaa hammas hampaasta. Muun muassa Salame jäi nalkkiin, tosin hän ei vaikuttanut kauhean pakoilevaltakaan. Hän muun muassa meni naimisiin missin kanssa, kävi honeymoonilla Havaijilla, Disneyland tuli tutuksi ja niin päin pois. Lopulta vuonna 1979 autopommi lopetti hänen (pinta)liitonsa). Miehen käytöstä miettiessäni olen tullut pariin eri vaihtoehtoon. Ehkäpä hän luuli päässeensä kuiville ja israelilaisten jättäneen hänet rauhaan. Ehkäpä hän ei tahtonut elää rotan lailla viemäreissä, vaan vietti elämänsä niin sanotusti täysillä eläen.

Israel siis niitti ulkomaalaisia rikollisia muiden maiden maaperällä lähes vuosikymmenen verran. Omiin korviini tämä kuulostaa melko raflaavalta: oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti heidät olisi täytynyt tuomita lainkirjainta noudattaen. Operaatio Jumalan kosto ei pahemmin siltä vaikuttanut: epäillyille (kuten Bouchikin tapaus osoitti) ei annettu mahdollisuutta puolustautua, lainsäädännölliset seikat ohitettiin käytännössä täysin ja luulisi jo eri maiden lainsäädännöistäkin löytyvän kohtia, jotka estävät vieraan vallan väkivaltaisen aseellisen toiminnan maassa.

Toisaalta, omalla tavallaan Israelin politiikassa on ymmärrettäviäkin piirteitä. Epäiltyjen luovutuksen kanssa olisi tullut varmasti vaikeuksia, jotka taas olisivat olleet Israelin kannalta kestämättömiä: ottelupallo olisi mennyt terroristeille. Samoin tulevia iskuja ehkäistäessä tällainen tapa saattaa kantaa hedelmää. Jos sinut voidaan vielä vuosikausien päästä jäljittää ja kylmäverisesti tappaa kotiisi, saatat kaksi kertaa miettiä operaation aloittamista.

Operaatiosta on olemassa myös Steven Spielbergin ohjaama elokuva, München (tai Munich englanniksi). Elokuva ei saanut aivan parhaita mahdollisia arvosteluja, mutta tuotti kuitenkin ihan mukavasti. Suuremmaksi asiaksi näkisin kuitenkin sen, millainen vaikutus elokuvalla on. Ilman Spielbergin elokuvaa miljoonille ihmisille olisi jäänyt kaksi asiaa nykyistäkin tuntemattomammiksi: Münchenin verilöylystä ei oltu kirjoitettu liian paljon ennen elokuvaa, Israelin operaatiosta vieläkin vähemmän. Yllätys, yllätys, Israelissa elokuvaa ei kuitenkaan otettu aivan avosylin vastaan. Haaretzin mukaan elokuvassa ”saattaa olla suoranaisia vääryyksiä” ja ”se saattaa siirtää sympatiapisteet rikollisten puolelle”. Niin, rikollisiahan tarinassa oli ketkä? Mielestäni sekä palestiinalaiset terroristit että Israelin erikoisjoukot.

Knoppitietona vielä, että ainakin englanniksi translitteroituna operaation israelilainen nimi oli Mivtza Za'am Ha'el.

http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/4138021.stm

http://www.cbsnews.com/stories/2001/11/20/60II/main318655.shtml

http://www.fas.org/irp/eprint/calahan.htm

http://www.haaretz.com/print-edition/features/spielberg-could-be-on-the-wrong-track-1.163105

maanantai, 4. lokakuu 2010

Kiekko ylämummuun

Jokunen hetki takaperin kirjoitin artikkelin olympialaisten jääkiekosta. Noh, koska NHL-kausi on kohtapuolin alkamassa ja kotoistakin liigaa pelataan jo ahkerasti, päätinkin kirjoittaa uuden artikkelin jääkiekosta. Nyt aiheena on historian sivuille päätyneitä tapahtumia, joista osa on valitettavasti jäänyt moneltakin katsojalta väliin. Ja tosiaan, tämä kirjoitus piti nimetä Timo Jutilan (surullisen)kuuluisan fraasin mukaan!

Kaudella 1990-91 Teemu Selänne takoi Jokereiden paidassa 33+25=58 pistettä 42 ottelussa. Koska aiemmalla kaudella hän ehti pelata vain 11 ottelua ennen loukkaantumistaan, olisi hän ollut oikeutettu kisaamaan vuoden tulokkaan palkinnosta. Tuolla kaudella kyseinen palkinto meni kuitenkin Janne Grönvallille, 2+8 tehot mättäneelle puolustajalle. Melkoinen oikeusmurha! Olisikohan vastaava tapaus mahdollinen 2000-luvulla? Kuitenkin fanien joukossa tulokkaista spekuloidaan jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua ja tiedot ”liian vähän” pelanneista kantautuvat varmasti melko nopeasti myös päättäjien korviin.

New York Rangers johti Colorado Avalanchea 4-1 ja peliaikaa jäljellä kolme ja puoli minuuttia. Tuskin kukaan katsomossa odottaa enää mitään erikoista kun kiekko lipuu Coloradon maalivahdille Patrick Roylle. Sen sijaan että Roy lähtisi avaamaan puolustajalle, päättääkin hän edetä kiekon kanssa. Siniviivan kohdalla hän jallittaa Wayne Gretzkyn ja keskiviivalla tekee 360 asteen käännöksen kiekon kanssa, harhauttaen toisen vastustajan. Tämän jälkeen kiekko joukkuekaverin lapaan, aplodit yleisöltä ja kahden minuutin jäähy. Miksi jäähy? Koska hienoista harhautuksistaan huolimatta Roy ei olisi saanut ylittää keskiviivaa. Jotta epäuskottavalta kuulostava tarina saisi pontta, lukija voi itse katsastaa tilanteen 

 

Jan Caloun on tunnettu HIFK:n ja Bluesin riveissä nakuttamistaan hurjista tehoista. SM-liiga ei kuitenkaan ollut ainoa sarja, jossa tämä vastikään lopettanut tshekkitähti loisti. Hän naputti maansa pääsarjassa ensin neljä kautta piste per peli tahtia, samoin kaksi kautta IHL:ssä. Ennen tuloaan HIFK:n riveihin Caloun ehti pukea San Jose Sharkin paidan päällenssä 13 ottelussa kahden kauden aikana. Mitäpä erikoista tässä on? Noh, ainakin huomionarvoista on Calounin aloitus NHL:ssä. Ensimmäisellä kaudellaan hän pelasi 11 ottelua, teki 8+3 pistettä ja ennen kaikkea: hänen neljä ensimmäistä laukaustaan NHL:ssä johti maaliin. Melko kovalla teholla kaveri tosiaan paukutti tehoja maailman kovimmassa kiekkoliigassa!

1950- ja 60-luvuilla maalivahtina pelannut Glenn Hall teki jotain sellaista, johon Miikka Kiprusoff, Tuukka Rask tai Jussi Rynnäs eivät tule yltämään. Hän pelasi 502 peliä putkeen! Nykyisellään NHL:ssä pelataan 82 ottelua kaudessa. Jos pelimäärää ei nosteta, täytyisi yhden maalivahdin pelata yli kuusi kautta putkeen! Melko mahdoton tehtävä nykyisellään, jo pelkästään ottelutahti pakottaa maalivahditkin välillä penkille lepäämään.

Vuonna 1952 Britannia ilmoitti omistavansa ydinaseen, Armi Kuusela kruunattiin Miss Universumiksi ja Billy Mosienko teki NHL:n historian nopeimman hattutempun. Hän teki puhtaan hattutempun vain 21 sekunnissa, mikä on kohtuullisen huikea teko. Ei vain nopeutensa takia, vaan myös siksi, että hän teki 31 maalia tuolla kaudella. Toisin sanoen yhdelle 21 sekunnin ajanjaksolle osui 10% hänen kauden maaleistaan.

Eric Lindros ja Seppo Mäkelä ovat omalta osaltaan legendoja kiekkopiireissä. Toinen oli ehkäpä tunnetuin suomalainen erotuomari ja toinen oli todellinen voimahyökkääjä, joka meni pakista joko ohi, yli tai läpi ja latoi kiekon maaliin. Miten he sitten kohtasivat? Aikanaan Eric Lindros varattiin ensimmäisenä pelaajana draftissa, mutta jo ennen varausta hän oli ilmoittanut ettei tule koskaan pelaamaan ensimmäisenä varausvuorossa olleen Quebecin paidassa. Quebec katsoi bluffin ja varasi iso-erkin. Lindros piti lupauksensa ja jäi pelaamaan juniorisarjoihin. Tämän takia hän sitten pystyi pelaamaan kevään MM-kisoissa. Tarinan mukaan Lindros sitten kävi eräässä ottelussa korjaamassa maaliin merkattuja syöttäjiä. Tuomarina toiminut Mäkelä ei kuitenkaan ymmärtänyt englantia, joten hän passitti nuoren ja kookkaan kanadalaisen jäähypenkille suunsoiton takia!

Venäjällä on 2000-luvulla ollut pulaa kunnon maalivahdeista. Maajoukkueessa on torjunut milloin kukakin ja maalivahtilupauksia ei ole ollut näköpiirissä. Korjatakseen ongelman Venäjän kiekkoliigaan oltiin pistämässä sääntöä, joka rajoittaisi ulkomaalaisten maalivahtien peluutusta. Toisin sanoen ulkomaalaisista maalivahdeista olisi pitänyt maksaa ”sakkoa”. Ei hätää, sääntöä oli helppo kiertää. Kiekkoliigan tilalle nimittäin tuli kokonaan uusi sarja, KHL! Tällä kaudella sitten KHL:ssa pelaa muun muassa Jussi Markkanen, Petri Vehanen ja Karri Rämö. Noin niin kuin suomalaisista. Muista maista sitten on esimerkiksi Mike Garnett, Bernd Brückler ja Rastislav Stana. Melko suuri ulkomaisten maalivahtien edustus.

Philadelphia Flyers perustettiin vuonna 1967 ja omistajia pidettiin aluksi hulluina. Ettäkö jääkiekko ottaisi tuulta purjeisiinsa Philadelphiassa? Aiemmin 1930-luvulla kaupungin ”ylpeys” Philadelphia Quakers oli selvästi sarjan huonoin joukkue ja muutenkin jääkiekko miellettiin enemmänkin kanadalaisten urheilulajiksi. Jotta startti olisi mahdollisimman vaikea, maaliskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1968 kaupunkia riepotteli myrskytuuli. Tämän seurauksena joukkueen hallin katosta lähti osa niin sanotusti tuulen mukana. Mahtava aloitus uudelle joukkueelle, halli hajalle ja kotipelit pelattavaksi vieraissa!

Oikeassa elämässä törmää aina välillä ihmisiin, jotka ovat niin sanotusti joka paikan höyliä. Jääkiekossakin on ollut tällaisia henkilöitä. Jokereissa Matti Virmanen muodostui lähes synonyymiksi 2000-luvun menestymättömyydelle. Syitä on varmasti monia, mutta toimettomuudesta Masaa ei ainakaan voi syyttää. Hän hoiti toimitusjohtajana niin bisnespuolen kuin pelaajien tarkkailunkin. OK, normaali tehtävänkuva SM-liigan toimitusjohtajille. Sen sijaan Matti myös hoiti muuttomiehen hommia pelaajille, kävi Ikeassa valitsemassa verhot ja hyppäsi jopa kakkosvalmentajan paikalle kertaalleen. Melko laaja tehtävänkuva. Samaa voisi myös sanoa Sami Kapasesta. Hän oli seuran pääomistaja ja pelasi samaan aikaan. Toisin sanoen hän oli esimiesasemassa omaan valmentajaansa nähden. Sami hoiti homman ilmeisen hyvin, mutta… Niin, käytännössä pelaaja olisi voinut erottaa valmentajansa.

Tällä hetkellä Montreal Canadiensissa pelaava Jose Theodore on aika ajoin ollut uutisissa muistakin syistä kuin torjunnoistaan. Helmikuussa 2006 hänen uutisoitiin antaneen positiivisen dopingnäytteen, näyte sisälsti Propeciaa. Kyseessä on kaljuuntumista estävä lääke, jota käytetään myös niin sanottuna peiteaineena ”hävittämään” jäljet muista kielletyistä tuotteista. Joku voisi laskea yhteen yksi plus yksi. Theodore jäi kuitenkin ilman pelikieltoa, sillä häntä ei testattu ”sääntöjen edellyttämällä tavalla”, toisin sanoen hänet testattiin harjoituskaudella. Pari vuotta aiemmin hänet oli ikuistettu samaan kuvaan Helvetin Enkelien jäsenten kanssa, liiga oli kieltänyt häntä pitämästä yhteyttä kyseiseen motoristijengiin ja hänen isänsä oli pidätetty osana kyseisen jengin velkojenperintään kuulunutta tapausta. 

Joskus tietovisoissa on kysytty sitä, mikä joukkue voitti ensimmäisenä Suomen mestaruuden. Liian monta kertaa itse olen kuullut vastaukseksi Ilveksen. Väärin! Ensimmäisen Suomen mestaruuden voitti nimittäin Viipurin Reipas. Kyseinen tapaus oli vuodelta 1928. Joku saattaa huomata nimen ”Reipas” ja havaita yhtymäkohdan Pelicansin edeltäjään, Lahden Reippaaseen ja sen eri variaatioihin. Aivan oikein. Jatkosodan jälkeen Viipuri jäi lopullisesti itänaapurin haltuun ja kyseinen urheiluseura ”evakuoitui” Lahteen.

Kaudella 1994-95 NHL oli työsulun takia tauolla kauden alun. Tällöin osa pelaajista suuntasi eri maiden kiekkosarjoihin ja Suomessakin nähtiin muun muassa Teemu Selänne, Jari Kurri, Esa Tikkanen ja Theoren Fleury. Wayne Gretzky sen sijaan kasasi omasta kaveriporukastaan tähdistöjoukkueen ja lähti kiertämään maailmaa. Suomessa Wayne Gretzky All Stars kohtasi Jokerit ja Ilveksen. Tuolloin Jokerit oli sarjan kärkipään joukkueita ja hallitseva Suomen mestari, Ilves puolestaan häntäpäätä. Steve Yzermanin, Paul Coffeyn, itse Gretzkyn ja Sergei Fedorovin johdolla ”Väinö Suuren” ryhmä löi Jokerit leikitellen 7-1. Sen sijaan Ilves pisti hanakasti kampoihin ja voitti ottelunsa 4-3 jatkoajalla. Sankarillinen teko kaiken kaikkeaan: Waynen porukka johti ottelua kolm kertaa, mutta Ilves tuli aina tasoihin. Lopulta Sami Ahlberg tasoitti ajassa 54:15 ja löi jatkoajalla Jarno Peltosen syötöstä voittomaalin. Kellot pysähtyivät aikaan 62:34 ja Ilves oli saanut käpäliinsä maukkaan päänahan.

Neuvostoliiton aikakaudella jääkiekko oli melko pitkälti hajaantunut kahteen leiriin: NHL:n ja Neuvostoliiton välillä oli alati kilpailua. Milloin pelattiin seurajoukkueet vastakkain, milloin maajoukkueiden välisiä turnauksia. Kiistatta kyseessä oli erittäin kovatasoisia pelejä, tunnetta ja taitoa kun oli kummallakin puolella. Neuvostoliiton aikana maasta ei niin vain siirryttykään NHL:ään, vaan käytännössä halukkaiden piti loikata sääntöjen vastaisesti, asettaen itsensä näin vaaralle alttiiksi: kiinnijääminen olisi tietänyt vaikeuksia. Tämä näkyi hyvin NHL:n varaustilaisuuksissa: Vuoden 1991 draftissa varattiin ensimmäisellä kierroksella Neuvostoliitosta vain Alexei Kovalev ja yhteensä 15 neuvostoliittolaista. Suurin osa varauksista oli vieläpä loppupäästä. Seuraavan draftin aikana Neuvostoliittoa ei enää ollutkaan ja ensimmäisellä kierroksella varattiin peräti seitsemän entisen Neuvostoliiton alueen pelaajista! Vielä kun kolme tsekkoslovakialaista varattiin, voitaneen puhua todellisesta vallankumouksesta. Niin, ja tuossa samassa varaustilaisuudessa varattiin muun muassa uzbekistanilainen Juri Gunko, Kyuin Shim Etelä-Koreasta, Hiroyki Miura Japanista, Sandy Allan Bahamalta ja Kevin Brown Englannista. Suomesta varattiin muun muassa Sami Helenius numerolla 102 ja Teemu ”Tepon veli” Numminen numreolla 229, yllätys yllätys, Jetsin toimesta!

Jääkiekossa pelataan kolme erää. Vuoden 1994 olympialaisissa Suomi pelasi viisi ottelua alkusarjassa, puolivälierät, välierät ja pronssiottelun. Suomi pelasi siis 8*3=24 erää koko kisoissa. Näistä eristä Suomi voitti 23, häviten vain yhden erän välierissä. Melko karut lukemat: Suomi oli lähes koko turnauksen ajan parempi kuin vastustajansa, mutta jäätyi ratkaisevassa paikassa. Olisi miltein ollut parempi pelata kuin Ruotsi ja ottaa ”kiintiötappiot” alkusarjassa. Ruotsi nimittäin voitti kolme alkusarjan otteluaan, hävisi yhden ja pelasi yhden tasan. Samoin finaalissakin mentiin aina rankkareille asti, mutta niin vain länsinaapuri tuli, näki ja voitti.

Tällaista tällä kertaa. Ehkäpä tavanomaista pidempi jaaritelma, mutta toivottavasti edes jotakuta kiinnosti. Saa nähdä tuleeko tulevaisuudessa lisää urheilua ja/tai jääkiekkoa.

sunnuntai, 3. lokakuu 2010

Ensimmäisen maailmansodan sotakorvauksista

Välillä kuulee puhetta siitä, kuinka Suomi urhoollisesti maksoi sotakorvauksensa. Kyllä, niinhän Suomi tekikin. Samoin joskus kuulee kysyttävän koska ensimmäinen maailmansota käytiin. Moni voisi arvata tai jopa tietää sodan päättymisvuoden. Sen sijaan jos olisi kysytty Saksan maksamista ensimmäisen maailmansodan sotakorvauksista, menisi monella niin sanotusti sormi suuhun. Saksa saa nimittäin viimeisen eränsä maksettua 3.10.2010.

Kokonaisuudessaan Saksalle asetettiin noin 22 miljardin (eng. billion) punnan sotakorvaukset Daily Mallin mukaan. Nykyrahaan suhteutettuna tämä olisi noin 250 miljardia puntaa. Kuulostaa kohtuullisen suurelta summalta, vaikkakin pari kuukautta takaperin Tekniikka&Talous-lehden artikkelin mukaan Saudi-Arabia olisi tekemässä 60 miljardin dollarin (~38 miljardia puntaa) asekauppoja Yhdysvaltojen kanssa.

Puhtaasti moraalisesti ajateltuna Saksan ei mielestäni olisi edes pitänyt aloittaa sotakorvauksien maksua uudelleen vuonna 1996. Ensinnäkin, tuossa vaiheessa velkasuhde oli syntynyt lähes 80 vuotta aiemmin. Hyvin harvalla elossa olevalla ihmisellä on mitään muistikuvaa tuosta ajasta. Samoin infrastruktuuri on jo moneen kertaan uudistunut ja velanmaksukin oli pitkään keskeytynyt ja velkasuhteen syntyminenkin oli Saksalle enemmänkin pakkotilanne.

Sinänsä jännä juttu, että esimerkiksi köyhemmille kolmannen maailman maille annetaan paljon selvemmin itse aiheutettuja  velkoja takaisin. Saksa oli kuitenkin yksi ensimmäisen maailmansodan osapuolista, ei suinkaan lainarahalla itseään kasannut valtio. Se käytännössä pakotettiin velkasuhteeseen ja se ei missään vaiheessa itse pyytänyt sitä. Vielä kun niinkin älyttömässä tapahtumasarjassa kuin maailmansodissa, kuka oikeasti voikaan väittää toisen olevan täysin syyllinen kaikkeen?

Noh, jos ensimmäisen maailmansodan korvaukset voitiin aloittaa uudelleen noinkin myöhään, mihinköhän asetetaan kansainvälisen oikeuden takaraja velkasuhteiden hoidolle ja rikosten korvaamiselle? Pitäisiköhän Ruotsin hakea Venäjältä korvauksia Suomen valloittamisesta? Pitäisiköhän Venäjän, Keski-Aasian ja keskisen Euroopan hakea korvauksia Mongolialta? Jos vain sopimukset pitävät, niin milloinkas Molotov-Rippentrop mitätöitiin ja voisikohan sen herättää takaisin henkiin?

http://www.dailymail.co.uk/news/article-1315869/Germany-end-World-War-One-reparations-92-years-59m-final-payment.html?ITO=socialnet-twitter-mailonline

http://www.tekniikkatalous.fi/metalli/article486603.ece