Huomenissa (tai itse asiassa tänään myöhemmin, onhan vuorokausi jo vaihtunut pari minuuttia takaperin) huhujen ja arvailujen mukaan Pohjois-Koreassa aloitetaan virallinen valmistelu vallan siirrosta Kim Jong-Illiltä tämän pojalle Kim Jong-Unille. Tämä nuori herra on pysynyt tähän mennessä tiiviisti poissa kamerasta, joten ehkäpä jo parin päivän sisään saamme uudet kasvot tälle orwelliläiselle valtiolle.

 

En kuitenkaan rupea nyt vuodattamaan kenraalikuntaan ylennetystä Jong-Unista. Tietoa on tarjolla niin vähän, että joutuisin mahdollisesti lopettamaan jopa tähän kohtaan. Sen sijaan päätin kirjoittaa hiukan Pohjois-Koreasta valtiona. Onhan kyseessä kuitenkin yksi maailman suljetuimmista valtioista, jatkuvasti uutisissa enemmän tai vähemmän negatiivista syistä johtuen ja sillä on omaa ydinaseistustaan. Myöskin sodasta Pohjois-Koreaa vastaan on jaksettu jauhaa käytännössä ”koko ajan”.

 

Monien eri lähteitten mukaan turisteille on Pohjois-Koreassa varattu erilliset ”oppaat”. Toisin sanoen valtion virkamiehiä, jotka kertovat eri nähtävyyksistä virallisen tarinan mukaista asiaa (joku voisi sanoa propagandaa) ja valvovat turistien liikkeitä. Kaikki alueet eivät todellakaan ole kaikkien silmille tarkoitettuja, eikä nyt puhuta mistään salaisista valtion tiloista, puolustusvoimien varastoista tai valtionyritysten (yksityisyrityksiä kun ei pahemmin ole) suljetuista tehtaista. Turisteille näytetään Pohjois-Koreasta teatraalinen puoli, kurjuus jätetään oman onnensa nojaan. Tavallisten ihmisten kanssa ei ole lupa puhua ja valokuvauksenkin kanssa noudatetaan oppaan tiukkaa linjaa.

 

Noh, nähtäväähän Koreassa (tästä lähin käytän pelkkää ”Koreaa” synonyyminä valtiolle) on. Maasta löytyy muun muassa maailman suurin jalkapallostadion, peräti 150 000 ihmiselle varattu Rungrado. Surullista kyllä, stadionia on käytetty jalkapallon ja propagandanäytösten sijaan myös kapinoivien kenraalien surmaamiseen. Polttamalla. Samoin maasta löytyy maailman pisin lipputanko, mukavat 160 metriä korkea torni Gijeon-dongin kylästä. Niin, siitä samasta kylästä, joka sijaitsee käytännössä täysin propagandan takia Etelä-Korean rajalla. Kyseisen kylän on tarkoitus näyttää naapurille, että maassa on aivan loistavat olot.

 

Loistavista oloista viis, maahan on kuitenkin tarvittu ulkomaalaisiakin. Etelä-Koreasta ja Japanista kaapattiin varsinkin 1970-luvulla väkeä maahan joko kieltenopettajiksi, tulkeiksi, vaimoiksi puolueen korkeille virkamiehille tai joidenkin väitteitten mukaan jopa ohjaamaan rakastetulle johtajalle tämän tyyliin sopivia elokuvia. Onhan Kim Jong-Il suuri elokuvien ystävä. Ilmeisesti hän tykkää myös nauttia konjakkia elokuvien lomassa, tästä osoituksena erittäin suuri Hennesseyn myynti maahan.

 

On Kim Jong-Il ehtinyt myös muuallekin. Hän on virallisten väittämien mukaan muun muassa haka golfissa, juoksee satasen äärimmäistä nopeutta ja käytännössä taitaa kaiken. Hänen väitetään muun muassa säveltäneen sinfonioita, maalanneen tauluja, jalostaneen oman orkideansa (kimjongilia) ja mykistäneen eri alojen ammattilaisia suurella tietämyksellään. Jalkapallon MM-kisojen aikana myös kerrottiin tarinaa siitä, miten suuri johtaja piti käytännössä telepatialla yhteyttä joukkueen valmentajaan. Olikohan taajuuksissa vikaa Portugalia vastaan?

 

Joku voisi pitää Koreaa jopa hellyttävä valtiona tämän sepustuksen pohjalta. Puututaanpa siis maan muihin ongelmiin. Ensinnäkin, maa on äärimmäisen herkkää aluetta tulville. Suurin syy tähän on puukannan raju harvennus. Samaan aikaan kun maa ei tuota tarpeeksi ja tulvatkin tuhoavat satoa, näkee kansa nälkää ja aika ajoin maassa on ollut jopa todellisia ruokapulia. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt maata kehittämästä ydinasetta ja ylläpitämästä suurta, peräti 5-7 miljoonan reservillä ja 900 000 ihmisen aktiivisotilaan muodostamaa armeijaa. Joku voisi kysellä onko asiat priorisoitu oikein.

 

Ehkäpä, onhan maa enemmän tai vähemmän kokoajan eri uhkien alla. Kansainvälinen yhteisö ei ole pahemmin pitänyt Korean tavasta aika ajoin julistaa propagandaansa, uhmata Etelä-Korean suvereniteettia, mahdollisesti jakaa tietoa ja teknologiaa eri ohjuksista ja ydinaseista, saatikka sitten sotilaslaivojen upottamisesta. Kunnioitusta ja kiitosta ei myöskään herätä maan ihmisoikeustilanne. Toki, armeijan valta on myös melko hyvä olla kansalaistenkin takia. Paremmistakin oloista on siinnyt vallankumouksia, joten tarvitaan sitä miehistöä myös sisäisiäkin uhkia vastaan.

 

Retoriikassaan Korea on jatkuvasti puhunut halustaan yhdistää korealaiset yhden valtion – heidän valtionsa – alle. Omiin silmiini väite näyttää melko hullulta, kehittynyt, vauras ja vapaa eteläkö liittyisi edes pakolla osaksi pohjoista? Eiköhän tilanne olisi pikemminkin päinvastoin. Tosin, tässäkin on pidettävä realiteetit mielessä. Saksojen yhdistyessä Itä-Saksa oli länttä jäljessä taloudellisesti ja yhdistymisen hintaa maksetaan vieläkin: itä laahaa perässä ja Saksan talouskasvukin kärsi yhdistymisen jälkeen. Millainenkohan tilanne olisi jos kontrasti olisi reilusti suurempi ideologisella ja tiedollisella tasolla, puhumattakaan taloudellisista tekijöistä? Luultavasti kyseessä olisi maailmanhistorian suurin sosiaalinen katastrofi.

 

Yksi asia kuitenkin on varmaa. Pohjois-Korea tulee pysymään länsimaistenkin uutistoimistojen huomiossa vielä pitkän aikaa. Maasta riittää kerrottavaa ja se kokoajan itsekin pitää huolta siitä, että uuttakin tarinaa tulee. Jos ei upottamalla etelän sotalaivoja, niin ainakin pelaamalla lähes loistavasti Brasiliaa vastaan.