Blogin aiheesta poiketen tämä on fiktiivinen tarina. Tarkoituksena on enemmän tai vähemmän osoittaa miten järjettömistäkin asioista on mahdollista saada aikaan salaliittoteoria.

 

Syyskuun 11. päivänä neljä matkustajalentokonetta kaapattiin Yhdysvalloissa. World Trade Centeriin lennettiin kahdella lentokoneella, Pentagoniin osui yksi ja yksi kone putosi maahan Pennsylvaniassa. Tapaus tunnetaan 9/11-iskuna ja se muuttunut yhdeksi salaliittoteoreetikoiden suosikkilapsista. Teoreetikot ovat mielestään löytäneet aukkoja ja virheitä virallisesta totuudesta. Yhden teorian mukaan Yhdysvallat (tai sen tiedustelupalvelu(t), armeija, varjohallitus, jne.)  järjesti iskut hyötyäkseen niistä. Yksi selkeä syyllinen on kuitenkin jäänyt käytännössä täysin ilman syytöksiä.

 

Itsenäistymisestään asti Virolla on ollut ongelmia venäläisen vähemmistönsä kanssa. Kaikki venäläiset eivät ole tahtoneet tulla osaksi Viroa, eikä Virokaan ole antanut hirveästi myönnytyksiä. Virossa elääkin lukemattomia etnisiä venäläisiä, joilla ei ole minkään valtion passia. Virolle venäläinen vähemmistö on ongelmallinen: se antaisi Venäjälle syyn ja mahdollisuuden horjuttaa Viron itsenäisyyttä. Venäjällä olisi myös perusteet tälle: Venäjä omistaa maan kokoon ja tarpeisiin nähden naurettavan vähän satamia lännessä. Se joutuu tälläkin hetkellä turvautumaan transitoliikenteeseen suurissa määrin. Valtaamalla Viron se saisi ympärivuorokautisia satamia ja ennen kaikkea tilaa rakentaa uusia.

 

Koska Venäjä ei tahdo ottaa kontolleen vironvenäläisiä eikä näistä suurimmalla osalla ole välttämättä edes halua muuttaa Venäjälle, on Viro ollut puun ja kuoren välissä. Se voi joko pyrkiä ottamaan venäläiset kiinteämmin osaksi Viroa tai ajaa heidät pois. Ensimmäisen vaihtoehdon kanssa ongelmana on maahan jäävä venäläinen vähemmistö ja Venäjän mahdollinen tarve tulevaisuudessa vaikuttaa Viron suvereniteettiin. Toinen vaihtoehto on siis ainoa mahdollinen jos Viro ei tahdo riskeerata omaa päätäntävaltaansa.

 

Dosentti Johan Bäckman on kutsunut Viroa apartheid-valtioksi sen harrastaman politiikan vuoksi. Myös Euroopan unioniin pyrkiessä kansalaisuudettomat maan asukit olivat ongelmana. ”Julkinen” etninen puhdistus taas tuskin tulee kysymykseenkään: seuraamukset olisivat liian vakavia jos Viro lähtisi nyt kuljettamaan vähemmistöään kohti itää, sulkisi leireille tai vielä pahempaa. Tällöin tauti parannettaisiin tappamalla koko potilas.

 

Venäjän sisäisten levottomuuksien ja elokuun 1998 talouskriisin seurauksena tuli Viron esikkoaika. Se olisi hetken aikaa turvassa Venäjältä ja voisi harrastaa julmempaa politiikkaa Venäjän painiessa sisäisten ongelmien parissa. Kaikki alkoi ajatuksesta luoda samanlainen ilmapiiri kuin juutalaisilla oli Natsi-Saksassa. Venäläinen vähemmistö pitäisi demonisoida, tosin juutalaisiin nähden sillä erotuksella, että vähemmistön riistolle pitäisi saada myös länsimaiden hyväksytys.

 

Virossa päätettiin järjestää isku, joka saisi maksimaalisen mediahuomion, tukisi suurvaltoja ja antaisi Viron harrastamalle politiikalle oikeutuksen. Viro keskustelu George Bushin kanssa aiheesta heti presidentinvaalien jälkeen. GWB antoi siunauksensa asialle, jota ei voitaisi yhdistää häneen, mutta joka ajaisi myös hänen etujaan. Tämän jälkeen Viro ryhtyi käymään kauppaa Venäjän kanssa: sillä oli Yhdysvaltojen tuki takanaan ja mahdollisuus antaa Venäjälle syy Kaukasuksen alueen riistoon. Tässä vaiheessa Venäjä ei enää voinut perääntyä: iskuista oli sille enemmän hyötyä kuin vironvenäläisten riistosta haittaa.

 

Kun luottamukselliset keskustelut oli käyty, tarvittiin enää teon suorittajat. Vironvenäläisiä ei voitu ottaa mukaan kaappareiksi, sillä tällöin yleinen mielipide Yhdysvalloissa olisi saattanut kääntyä vaarallisesti Venäjää vastaan. Myös Venäjälle tämä järjestely ei olisi ollut vain hyödytön, vaan myös katastrofaalinen. Yhdysvaltojen ja Venäjän edun mukaista oli ottaa mukaan islamisteja. Tällä tavoin molemmat suurvallat saivat käyttöönsä terroristikortit omilla kuumilla alueillaan. Virolle kaapparien alkuperä oli itsessään yhdentekevä: sisäisesti venäläisen vähemmistön sorto oli jo hyväksytty ja nyt myös ulkoinen tuki oli saatu taustalle. Vironvenäläiset kaapparit olisivat sallineet rajummat otteet, mutta tämä mahdollisuus olisi ollut Venäjän takia mahdoton. Kun vironvenäläisiä ei pystytty käyttämään, kaappareiden alkuperällä ei enää ollut väliä.

 

Neuvostoliiton ja Afganistanin välisen sodan aikana myös virolainen sotilaseliitti oli joutunut tekemisiin afgaanien kanssa. Näin Viron korkeimmilla upseereilla oli suora keskusteluyhteys sellaisten sotapäälliköiden kanssa, jotka eivät olleet radikaaleja islamisteja. Tällä tavoin Viro pystyi huijaamaan Taliban-hallituksen avukseen: käyttäen afganistanilaisia sotapäälliköitä pystyttiin järjestämään koulutus ihmisille, jotka halusivat kostaa länsimaille.

 

Ääri-islamilaisia taistelijoita oli loppujen lopuksi helppo värvätä. Alhainen koulutustaso, maan sisäiset levottomuudet ja ääretön viha olivat tarpeeksi hyviä virikkeitä. Kun tässä maailmassa ei ole mitään menetettävää ja usko seuraavan elämän onnesta on vahva, halu tällaisiin tekoihin kasvaa kummasti.

 

Toiminta perustui ensisijaisesti tuleviin palkkioihin ja henkilökohtaisiin suhteisiin. Mitään asioita ei sovittu paperilla, vaan kaikki käytiin henkilöiden välillä ehdottoman luottamuksellisesti. Eri osapuolet hyödyt olivat seuraavat:

• Afganistanilaiset sotapäälliköt saatiin mukaan lupaamalla heille merkittävä osuus huumekaupasta. Taliban oli romuttanut huumekaupan, mutta Yhdysvaltojen valloittaessa näille luvattiin tuottoja tietyn aikaa.
• Viro sai syyn ja oikeutuksen sortaa venäläistä vähemmistöään. Venäjän kanssa tehdyn kaupan takia valtio pysyi erossa Viron politiikasta. Osoitus tuli esimerkiksi pronssisoturikiistan aikana: venäläisten yksityisten tahojen masinoitua mielenosoitukset Venäjä olisi saanut syyn hyökätä Viroon. Venäjä kuitenkin kunnioitti sopimusta Yhdysvaltojen takia ja tyytyi nuhteluihin poliittisten paineiden takia.
• Yhdysvallat sai oikeutuksen kahteen sotaan ja tätä kautta luonnonvaroihin. On myös huomioitava, miten George Bushin lähipiiri hyötyi tästä taloudellisesti.
• Venäjä sai oikeutuksen Kaukasuksen puristukselle. Selkeä trendi oli saman tien huomattavissa: Tšetšenian tilanteesta raportoitiin entistä vähemmän ja lopulta islamistit ottivat siellä otteen suunnitelmien mukaan. Tällöin kansainvälinen mielipide siirtyi selkeästi Venäjän puolelle: Venäjä muuttui miehittäjästä terroristien vastustajaksi.

 

Jotta Venäjä saatiin pysymään Viron asioihin puuttumattomana, oli Yhdysvallat luvannut Virolle Nato-jäsenyyden. Tämä tehtiin myös Venäjälle selväksi: Yhdysvallat tulisi tukemaan Viroa sotilaallisesti. Jäsenyys annettiin vasta maaliskuussa 2004 kahdesta syystä: ensimmäinen ja tärkein syy oli se, että Naton levittäytyminen Itämerelle olisi ollut Venäjälle ongelmallinen silloin. Se olisi antanut vielä asemastaan kamppailevalle hallitukselle yhden ongelman lisää. Toisekseen ei haluttu antaa liian selkeää kuvaa Viron motiiveista: jos kaikista halukkaista vain Viro olisi otettu mukaan, olisi se aiheuttanut ongelmia Naton uskottavuudelle. Oli siis kaikkien osapuolen kannalta parasta, että Nato-jäsenyys odottaisi muutaman vuoden. Tällä välin Venäjällä oli omat intressinsä kotimaassa ja Kaukasuksella, joten sitä ei pidetty riskinä.

 

Koska asia perustui yksittäisten ihmisten henkilökohtaisiin suhteisiin ja kaikki hoidettiin ilman papereita, on vedenpitävien todisteiden saaminen asiasta enemmän kuin vaikeaa. George Bush ja hänen lähipiirinsä ei luonnollisesti voi kertoa, että se hyväksyi iskut omaa maataan vastaan. Asiasta ei edes tiedä kovinkaan moni yhdysvaltalainen: asia pidettiin äärimmäisen pienen piirin tiedossa. Venäjällä asiasta tiesi tasan tarkkaan kaksi henkilöä, joiden nimiä ei voida mainita, mutta toisen sukunimi alkoi kirjaimella P. Virossa asiasta tiesi vain ylin upseeristo ja maan hallituksen tärkeimmät henkilöt. Afganistanissa sotapäälliköitä palkattaessa tyydyttiin ”minimipuheen” strategiaan: heille kerrottiin tehtävä ja palkkio.

 

Median kannalta tilanne oli helppo järjestää. Koska maiden hallitukset eivät voisi jäädä suoraan kiinni, ainoa linkki johonkin suuntaan oli kaapparit. Jos kaappareiden lähipiiristä jotain olisi kuulusteltu, olisi tämä voinut korkeintaan kertoa henkilön vihanneen länsimaita ja saaneen koulutusta iskuun afganistanilaisten ja pakistanilaisten toimesta. Mediaa ei siis tarvinnut valmistella iskuja varten, vaan voitiin luottaa siihen, että ne raportoivat vain näkemästään ja löytämästään. Kaikki nähty ja löydetty nimittäin olivat juuri sitä, mitä niiden haluttiinkin olevan.

 

Myös rahoitus oli helppo järjestää. Afganistanin oopiumpellot oli helppo jättää rauhaan Naton komentajien päätöksellä keskittyä ensin ”tärkeämpiin asioihin”.  Tällä tavoin sotapäälliköille saatiin maksettua heidän palkkansa jälkikäteen. Ei rahasiirtoja, ei papereita, vain kahden ihmisen välillä oleva sanallinen sopimus. Muut sopimusosapuolet taas saivat ”maksunsa” etuina, joista mainittiin aiemmin. Rahaa ei siis tarvinnut siirrellä.

 

Salaliittoteoriat pyrkivät leimaamaan usein Yhdysvaltoja iskujen tekijäksi, aivan kuten oli odotettukin. Tämä meni sirpalevaurioiden (eng. collateral damage) piikkiin. Ei Yhdysvaltojen mitään tarvinnut väärentää, iskut itsessään olivat aitoja. Tosin tornien sortuminen auttoi Yhdysvaltoja vielä odotettua enemmän: tällä tavoin salaliittoteoreetikoiden huomio saatiin käännettyä epäoleellisiin asioihin, jotka vakavasti otettavat tahot pystyisivät todistamaan vääriksi.

 

Iskujen onnistuminen itsessään ei ollut tarpeellista. Jos kaapparit olisi saatu kiinni ja lentokoneita ei olisi kaapattu, olisi medialle silti voitu näyttää kuinka neljää konetta yritettiin kaapata. Mediahuomio olisi saatu varastettua yhdysvaltalaisten ja venäläisten johtajien muistuttaessa tapahtumista. Lisäksi oli laskettu, että ainakin yhdet kaapparit pääsisivät lentokoneisiin asti. Tämä perustui armeijan käyttämään todennäköisyyslaskentamalliin: jos yksi vastustajan sotilas pystyy tappamaan kolme meidän sotilasta, me lähetämme paikalle 4. Lopulta iskut onnistuivat jopa yli odotusten. Jos kaappareita olisi jäänyt kiinni, niin tästä ei olisi ollut haittaa. He olisivat pahimmillaan voineet kertoa vain sotapäällikön nimen ja harjoituskeskuksen sijainnin.

 

Torneja ei kuitenkaan räjäytetty kahdesta syystä. Ensimmäinen ja merkittävin syy oli se, että tällöin myös suorittavaa porrasta olisi täytynyt kasvattaa. Mistä olisi saatu se taho, joka järjestäisi pommit torneihin? Tästä olisi jäänyt todisteita ja vuodon mahdollisuus olisi suuri. Toisekseen, tämä olisi vaatinut rahansiirtoja tai kirjanpidollisia toimia. Tornien räjäytykseen olisi tarvittu räjähdeaineita, jotka voidaan joko varastaa tai ostaa armeijalta. George Bush olisi saanut hoidettua nämä, mutta tällöin olisi jäänyt todisteita. Todisteiden jättäminen olisi ollut suuri virhe sellaisessa operaatiossa, jossa tornien kaatuminen ei edes olisi ollut tarpeen.

 

Suurin ongelma oli pitää eri osapuolet viroissaan sopimuksen loppuun asti.

-         George Bushin hallitus tiesi olevansa vallassa vuoden 2004 marraskuussa järjestettäviin vaaleihin asti. Toki sodilla pystyttiin parantamaan mahdollisuuksia toiselle kaudelle, mutta ne olisivat myös saattaneet kääntyä häntä vastaan. Tosin on sanottava, että George Bush pystyi täyttämään tavoitteensa vuoden 2003 loppuun mennessä. Tässä vaiheessa sodat olivat jo meneillään ja Viron Nato-jäsenyys vain allekirjoituksia vaille valmis.

-         Virossa tiedettiin Lennart Meren astuvan sivuun vuoden 2001 vaaleissa. Jo vuoden 2000 aikana entisen kommunistin Rüütelin valinta alkoi näyttää mahdolliselta. Tämän takia pitkään Natoa ihannoinut Meri otti mukaansa korkeimpia upseereita: he olisivat vallassa vielä Meren jälkeen. Lisäksi heidän avullaan pystyttiin järjestämään operatiivinen toiminta ja painostamaan Rüütel hyväksymään Nato-jäsenyys.

-         Venäjän tilanne oli kaikista vaikein. Venäjällä on ollut tapana, että poliittiset muutokset tulevat nopeasti. Tästä syystä oli tärkeää, että vastikään presidentiksi noussut Putin ei lopettaisi Kaukasuksen riistoa. Pitämällä maan armeijan kiireisenä, pystyttiin Venäjä pitämään poissa Virosta. Vallan vaihtuminen Viron Nato-jäsenyyden jälkeen ei enää olisi haitannut yhtäkään osapuolta.

-         Afganistanin sotapäälliköt oli helppo pitää mukana sopimuksen loppuun asti: heidän sopimuksensa oli täytetty kun isku oli suoritettu. Koska iskuille oli aikaa noin 3-4 vuotta, olisi korvaavien vaihtoehtojen löytäminen ollut vaivatonta.

 

Jos joko Viro, Yhdysvallat tai Venäjä olisi pudonnut pois pelistä liian aikaisin, olisi alkanut ongelmien vyyhti. Jos Meri ei olisi saanut taakseen armeijan eliittiä, olisi Viro joutunut luopumaan suunnitelmien teosta. Jos George Bush olisi syystä tai toisesta poistunut virastaan ennen Viron Nato-jäsenyyden käytännöllistä varmistumista, olisi Viro muuttunut Venäjän silmissä maantieteellisesti tärkeäksi, kieroa peliä pelaavaksi ja länteen sotilaallisesti pyrkiväksi valtioksi ilman mitään uskottavaa puolustusta. Toisin sanoen Viro pelasi uhkapeliä. Jos George Bushista olisi tullut viides salamurhattu, viides luonnollisesti kuollut tai toinen erotettu presidentti liian aikaisin, olisi Viron itsenäisyydelle voitu heittää hyvästit. Venäjän kanssa tilanne ei olisi ollut aivan yhtä paha. Jos Venäjällä olisi valta vaihtunut, olisi Yhdysvalloilla ja Virolla vielä aikaa hoitaa Nato-jäsenyys ennen kuin Venäjä voisi kääntää katseensa kohti Viroa.

 

Ongelmia ratkottaessa päädyttiin selkeään kaavaan: Yhdysvalloissa valta ei saisi kaatua. Jos George Bush kaatuisi, tarvittaisiin tilalle joku, joka voisi saattaa operaation kunnolla loppuun. Tästä kerron tarkemmin myöhempänä.

 

Ulkomaisten tiedustelupalveluiden riski itsessään oli melko olematon sopimuksen astuttua voimaan. Koska asiasta tiesi vain maiden johtohenkilöt ja mitään vedenpitävää kirjallista tai aineellista todistetta ei ollut, olisi paljastuminen ollut aivan yhden tekevää. Ilman todisteita väitteet olisi ollut helppo kumota ja niillä ei olisi ollut arvoa. Lisäksi on huomioitava, että esimerkiksi Israel ja Kiina saivat syyn sortaa palestiinalaisia ja uiguureja. Samoin Intia ja Pakistan tuskin pistivät pahakseen kun saivat syyn käyttää kovempia otteita vähemmistöjään vastaan. Näillä neljällä ei olisi ollut mitään syytä edes yrittää estää tekoa. Yhdistynyt Kuningaskunta, Ranska ja Saksa puolestaan olivat voimattomia. Niille ei suoraa tappiota teosta olisi syntynyt, mutta luottamuksen pettäminen ja tiedon vuotaminen olisi ollut vaarallista. Muut maat eivät olisi olleet riskejä: niiden tiedustelupalveluiden resurssit ovat rajallisia ja ennen kaikkea mahdollisuudet vaikuttaa olemattomia. Mitä Suomi olisi voinut tehdä, jos se olisi saanut tietää tästä kolmisopimuksesta?

 

Maiden sisäiset tiedustelupalvelut olivat sitä vastoin suurempi ongelma. On todennäköistä, että tiedustelupalveluiden johdoille operaatio ei tullut täytenä yllätyksenä. Virossa tämä hoidettiin sotilaiden kanssa yhteistyönä. Kun sekä armeija että presidentti olivat ajatuksen takana ja ulkomailta tukea olisi ollut turha hakea, ei mitään olisi ollut tehtävissä. Venäjällä taas tiedustelutoiminta ja politiikka ovat vuoden 1998 talouskriisin jälkeen kietoutuneet toisiinsa yhä tiukemmin. Toisin sanoen siellä ongelmaa ei olisi tullut, vaan tiedustelupalvelu tuki politiikkaa.

 

Yhdysvaltojen suhteen asia oli kinkkinen. Jos tieto republikaanien suunnittelemasta (tuskin olisi käytetty sanaa ”hyväksymästä”) iskusta olisi vuotanut demokraateille, olisi homma päättynyt todelliseen katastrofiin. Tämän takia George Bush vahvisti olennaisia osia hallinnostaan sellaisilla ihmisillä, jotka itse hyötyisivät iskuista. Tällä tavoin hän varmisti sen, että kukaan ei pettäisi häntä: pettäminen maksaisi häneltä presidentinviran ja heiltä suunnattomat rahat ja valtaa. Ei ole sattumaa, että iskuista taloudellisesti hyötyneet Donald Rumsfeld ja Colin Powell saivat virkansa. Vaikka he eivät todellisuudessa olisi tienneetkään iskuista, ainakin saatiin turvaverkko punottua.

Yhdysvaltoihin luotiin siis järjestelmä, jossa vuoto ei olisi haitannut, koska siihen käsiksi pääseville tahoille sen julkistaminen olisi ollut henkilökohtaisellakin tasolla tuhoisaa. Lisäksi tällä verkostolla varmistettiin se, että George Bushin äkillinen kuolema ei olisi murentanut Viron itsenäisyyttä. Varapresidentiksi olisi nostettu Dick Cheney, joka olisi ollut luotettava taho korvaajaksi: hänellä olisi henkilökohtainen intressi viedä asia päätökseen.

 

Viron tapahtumienkulusta ei ole aivan täyttä varmuutta. Fakta on kuitenkin, että suunnitelma tehtiin yhdessä sotilaseliitin ja Meren kesken. Pitkään Natosta unelmoinut Meri oli saanut taakseen vaikutusvaltaisia upseereita ja näiden välille oli muodostunut suunnitteleva ydinryhmä. Hommassa oli valtavat riskit: jos keskeneräinen suunnitelma olisi paljastunut edes vahingossa venäläisille, olisi peli menetetty. Vielä tässä vaiheessahan hankkeella ei ollut mitään suojaa Yhdysvalloilta.

 

On hyvin todennäköistä, että heti presidentiksi tultuaan Meri olisi alkanut rakentamaan turvaverkkoa Natomyönteisistä korkeista upseereista. Tämän jälkeen ja hän on todennäköisesti henkilökohtaisella tasolla kysynyt sitä, millaisin panoksin Natoon pitäisi pyrkiä. Jos vastaus on tyydyttänyt, Meri on kertonut vähän suunnitelmastaan. On hyvin todennäköistä, että ennen Yhdysvaltojen hyväksymistä Meri ei ole paljastanut koko suunnitelmaa kenellekään muulle. Tällä tavoin hän on pystynyt toimimaan niin, että Venäjän tiedustelupalvelua on voitu hämätä uskottelemalla, että kyseessä olisi vain niin kutsuttujen sotapelien läpikäyntiä. Lisäksi Venäjän sisäiset ongelmat olivat sillä tasolla, että se ei olisi voinut reagoida: se ei olisi kestänyt lännen painostusta ja sisäiset ongelmat olisivat voineet riistäytyä aina sisällissodaksi asti.

 

Sopimuksesta seurasi kuitenkin haittaa Venäjän ja Yhdysvaltojen suhteille pitkällä tähtäimellä. Vaikka Venäjä hyötyi sopimuksesta, sille valkeni viimeistään tässä vaiheessa Yhdysvaltojen käsitys Venäjän valtapiiristä. Viimeistään nyt Venäjän johto tiesi, että Yhdysvallat saattoivat sopia salaa asioita minkä tahansa valtion kanssa ja tätä kautta kiristää Venäjältä päätöksiä. Osittain tämän takia myös Georgian sota syttyi. Se ei kuitenkaan enää ole suoranaisesti 9/11-tapahtumaan liittyvä asia, joten en keskity tarkemmin siihen.