Kanada on tuttu suomalaisille niin jääkiekosta kuin Kummeleissakin olleesta sketsistä. Yhdysvaltalaisille tuo maa lienee vielä tutumpi, onhan heillä yhteinen kieli (kuka siitä ranskasta jaksaa välittää? ja rajaakin ihan kiitettävästi. Jos nyt heittäisin ajatuksen ilmoille Yhdysvaltojen suunnitelmasta hyökätä Kanadaan, minua pidettäisiin hulluna. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen.

 

1930-luvulla Yhdysvallat itse asiassa teki melko tarkan suunnitelman sodasta Kanadaa vastaan. Ajatuksena oli tilanne, jossa englantilaisten kanssa ajaudutaan kansainvälisen kaupan takia sotaan ja Kanadaa käytetään sodassa. Toki suunniteltiin muidenkin maiden kaatoa, mutta tämä oli omiin korviini se uskomattomin ja vieläpä täysin sattumalta löytynyt uutinen.

 

Punaisena suunnitelmana tunnettu (väri viittasi Kanadan värikoodiin eri sotapeleissä, ei kommunismiin) suunnitelma oli 2005 julkaistun Washington Postin* artikkelin mukaan julkisesti luettavissa Yhdysvaltojen kansallisarkistoissa. Glasnostin** kautta löysin käsiini kopioksi väitetyn version, joten nojaan nyt siihen.

 

Jotenkin ei edes yllätä, mutta luonnonvaroista artikkelissa puhutaan itse asiassa melko paljon. Tosin jos verrataan 2000-luvun sotiin, niin nyt keskitytään kehumaan Yhdysvaltojen rikkauksia ja vähättelemään kanadalaisten mahdollisuuksia käyttää omia suuria luonnonvarojaan. Artikkelin mukaan muun muassa hiilen ja raudan valmistus Kanadassa kärsisi pahasti, sillä suurista luonnonvaroistaan huolimatta se tuo maahan paljon yhdysvaltalaisia mineraaleja. Toisaalta Kanada sai kehuja siitä, kuinka se oli ensimmäisen maailmansodan aikana onnistunut mobilisoimaan tuotantonsa sodan tarpeiden mukaiseksi.

 

Sotilaita Kanadalla oli raportin mukaan käytössä noin 95 000 (joista yli 91 000 reservissä), vaikkakin todettiin heidän ilmoittaneen vuosikirjassaan 1934 hiukan isompia lukuja. Toisaalta suunnitelmassa laskettiin sen varaan, että tietyn ajan kuluessa brittisotilaita saapuisi useita satojatuhansia. Tämä tietenkin teki satamista tärkeitä kohteita.

 

Itse en ainakaan onnistunut löytämään artikkelista mitään arvioita siitä, paljonko sotilaita tulisi kaatumaan. Kohtuullisen erikoinen teko, sillä luulisi ensimmäisen maailmansodan aikaisten ja jälkeisten levottomuuksien näyttäneen mikä teho ruumiilla saattaisi olla. Jollakin tavalla tuntuu oudolta kirjoittaa pitkä ja yksityiskohtainen raportti mahdollisesta sodankäyntitavasta, -tavoitteista ja –skenaarioista, mutta jättää sitten kaatuneet pois. Hyvistäkään suunnitelmista ei ole apua, jos ne aiheuttavat yhteiskunnalle liian suuria tappioita.

 

Sen sijaan artikkelista löytyy paljon sellaisia asioita, jotka saattavat olla joka shokeeraavia. Kohta ”In 1934, War Plan Red was amended to authorize the immediate first use of poison gas against

Canadians and to use strategic bombing to destroy Halifax if it could not be captured.”Ei jätä hirveästi arvailuja, lihavointi omasta näppäimistöstäni. Mielenkiintoista, sillä vastahan 1925 oli ratifioinut (tosin ei ottanut käyttöön de jure missään vaiheessa) Geneven sopimuksen, joka kielsi tällaiset aseet.

 

Entä miten yllättävää on, että mailla on tällaisia suunnitelmia? Ainakaan minua ei yllätä yhtään. Yksi armeijoiden tehtävistä on puolustaa maata. Tämä taas vaatii suunnittelua ja taktiikoiden miettimistä kaikkia realistisia tilanteita silmällä pitäen.

 

*http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2005/12/29/AR2005122901412.html

**http://www.glasnost.de/hist/usa/1935invasion.html

*** http://www.brad.ac.uk/acad/sbtwc/keytext/genprot.htm